sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kesän 2016 matka - Italia & Sveitsi, dolomiitit & etelä-Tiroli.

Moi. Hetki taas vierähtänyt - näyttäisi, että  melkein vuosi! Meillä toki on meno muuttunut tässä ajassa aika paljon, sillä perheenjäsenien lukumäärä on kasvanut yhdellä henkilöllä. Tällä hetkellä uutuusmies on jo yli 8kk iässä - aika menee hullua tahtia.

No kuitenkin, käytiinpä kesällä reissussa Italiassa ja Sveitsissä. Auto MXP:stä pariksi viikoksi ja majoituksia AirBnB:stä ympäri Italiaa ja yksi Sveitsistäkin. Mikäs siinä. Poikakin on todettu jo kovaksi reissaajaksi kevään Teneriffanreissulla (jos en näemmä ole kirjoittanut mitään :) Hyvin meni kuitenkin!)

Jotakuinkin tällainen oli reitti - n. 1100km oli mittarissa keikan lopuksi.


Toivottavasti joskus jaksaisin kirjoitella enemmän, mutta tällä kertaa taas pakko tyytyä vain kuvatulvaan ja nopeaan raapusteluun. Nämä kuvat ovat kaikki reissun alusta Milanosta, jatkossa sitten enemmän. Asuttiin tosiaan AirBnB:n kautta erilaisissa kämpissä koko reissu lukuunottamatta viimeistä paria yötä Comolla. Kaikki kämpät olivat jälleen kerran aivan huikeita, ei voi kuin suositella palvelua.

Asuttiin Parabiagon "kylässä" Milanossa.

Parabiagon hautausmaan muurit.

Naapurissa oli jotkut festarit, piti käydä katsastamassa. Rugby Fest tms.
 Parabiago on n. 20 kilometriä Milanon keskustasta luoteeseen, mutta junayhteydet keskustaan olivat nopeita ja junia kulkia taajaan. Ei haluttu myöskään kovin keskustaan, jotta autoilu ei osoittautuisi liian haastavaksi ja haluttiin myös vähän rauhallisempaa menoa.

Tiistaina oltiin perillä, keskiviikko Milanon keskustassa ja Torstaina jatkettiin matkaa.
Street Arttia Milanossa.

Milanon puistot oli mukavan rauhallisia ja kivaa vaihtelua hikiselle kaupungille.

Edelleen puistoilua, tarkeni.

Kaupunkimaisemaa.

Illemmalla valo oli nättiä.

Milano oli ihan mukava kaupunki, mutta eipä nämä Euroopan kaupunkikohteet enää jaksa oikein säväyttää. Yritettiin säästellä myös budjetin osalta, eikä käyty sen ihmeemmin syömässä tai juomassa, ainakaan sellaisissa paikoissa että olisi erityisesti jäänyt mieleen.

Julkinen liikenne metrojen osalta toimi hyvin ja oli selkeätä, joten siitä plussat. Muutoin paikasta jäi vähän fiilis, että tulipahan tsekattua ja se siitä.







Hostimme koira, jonka nimeä en ikävä kyllä muista.
Matkamme jatkui Fiat 500L-mallin kiesillämme torstaiaamuna kohti Gardan vieressä olevaa pientä Idro-järveä. Reissun alussa meille tuli Milanosta ja Italiasta hieman hämmästynyt fiilis, että tällaistako tämä nyt on - maisemia tai nähtävää, oikeastaan mitään hienoa ei oikein ollut nimeksikään.

Onneksi asiat muuttuivat varsin pian.

English short summary: We visited Italy and Switzerland during June/July 2016. This is the first part of the posts (hopefully I will post something a bit later!) of the trip, all the pics are from Milan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti