tiistai 18. elokuuta 2015

Unkarista Romaniaan. 2015 kesälomatrip pt.1.

Käytiin kesällä 2015 10 päivän tripillä Unkarista Romanian kautta Moldovaan. Käytännössä Budapest toimi vain entrypointtina tripille, jonka pääpointti oli roadtrip Romaniassa tutustuen maaseutuun ja huikeisiin Transilvanian maisemiin. Oli aivan HUIKEA reissu, Romaniaa voimme kyllä suositella vähänkään kokeneemmalle matkaajalle - maa oli monipuolisuudessaan aivan älyttömän upea. Varsinkin luonto ja maaseutu maassa oli vertaansa vailla - ja me ehdimme kokea sitä vain joitakin päiviä.

Jaan tekstin muutaman osaan, sillä ei tätä yhteen postaukseen taida saada mahdutettua millään. Nelisensataa kuvaa tuli valituksi, potentiaalisia kandidaatteja oli yli 1000. Toisaalta kertoo myös siitä, että hylkyjä ei ole tullut niin paljoa - ehkä siis olen kehittynyt myös kuvaajana.

Tämä oli meidän häämatka, tosin ei ihan perinteinen sellainen, sillä peräkkäisiä öitä ei kertaakaan vietetty samassa paikassa yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Aloitetaan siis siitä Budapestistä. Tämä oli meille kolmas vuosi peräkkäin kaupungissa! Käytännössä tähän on ollut syynä vain se, että lennot tai poikkeaminen on sopinut aikatauluun varsin hyvin, niin kuin nytkin. Lennot Budapestiin olivat yli puolet halvempia kuin suora lento Bucharestiin.

Päästiinpä samalla syömään Budapestin Hummus Barin aivan täydellisiä falafeleita ja hummusta. Oikeasti parasta ruokaa, mitä olen KOSKAAN syönyt. Menkää!


Majoituksemme oli näppärä hotelli jättimäisillä kahdella(!!) parvekkeella - Garay Terrace Residence.

Kerjäläisiä ei enää Romaniassa näkynyt - Budapestissä kyllä sitäkin enemmän. Huomaa ilmeet :|

Jonkun punkka löytyi käytävältä. Näitä asumuksia oli tällä kertaa aika paljon pitkin Budapestia - kielineekö nykyisestä pakolaistilanteesta?
Tässä samassa paikassa käytiin myös vuosi sitten. En tiedä rakennuksen nimeä :|


Budapestiin saavuttiin sunnnuntaina myöhään, majoituksessa olimme vasta n. puolenyön nurkilla, sillä lentomme oli myöhässä pari tuntia. Maanantai vietettiin kokonaan kaupunkia kierrellen, kokemusta olikin jo sen verran että suunnistaminen sujui mukavasti. Illalla lähdettiin junalla kohti Bucharestia, junamatkan pituus oli 17 tuntia.

Koska matka oli äärettömän pitkä, päätimme ottaa ykkösluokan makuuhytin. Hytti on ainoa tapa varmistaa, että saa matkustaa omassa porukassa, sillä kakkosluokassa hytit ovat neljälle hengelle. Ykkösluokan hytti on maksimissaan kolmelle, meitä tosin kun oli kaksi, niin varasänky jäi tyhjäksi.

Käytännössä ykkösluokankin hytti oli todella ahdas eikä todellakaan mitään luksusta. Hintaa kertyi kahdelta hengeltä kokonaisuudessaan n. 200 euroa, joten lennot Bucharestiin olisivat varmaankin tulleet kokonaisuutena halvemmaksi. Junakyyti oli muutoin ihan ok, ravintolavaunu teki taas pettymyksen, sillä siellä ei tarjoiltu käytännössä kuin alkoholia ja kahta liharuokaa. Ostajia ei kuulemma ollut, joten siksi valikoimakin oli olematon.

Junamatkalla maisemat olivat ajoittain varsin vaikuttavia. Toki nukuin aamuyöstä niiden parhaiden ohi.

Juna tosiaan kulkia tolkuttoman pitkän matkan, myös ohi Transilvania ja tulevan reittimme. Koska olen tolkuttoman huono nukkumaan missään, meni myös tämä yö sängyssä kieriessä. Aamun sarastaessa olimme jossain päin Romanian maaseutua ja muistelen ihailleeni maisemia vessassa käydessäni. En kuitenkaan enää tässä vaiheessa saanut irti itsestäni, että olisin kuvannut jotain. Harmittaa jälkikäteen, mutta minkäs teet.

Bucharestista vuokrattiin lentokentältä auto tiistaina. Tänne se myös palautettaisiin  tulevana sunnuntaina. Ensimmäinen yöpymisemme tuli olemaan Curtea De Argesissa, pienessä kaupungissa Transfagarasan-tien alussa karpaattien vuorten eteläpuolella.

Romania - Skoda alle ja baanalle

Taloja oli jos jonkinlaisia

Jokainen Romanian majoitus oli positiivinen yllätys tavalla tai toisella. Ystävällisyys oli huikeata.

Kulkukoirat ja -kissat särkivät sydämiä.



Ensimmäiset hevoskärryt loksauttivat suun auki - näinkö täällä oikeasti eletään?! Muutamia nähtyään ei enää oikeastaan edes reagoinut, kärryjä oli joka puolella :)

Romaniassa on älyttömästi monen eri tyylisuunnan edustamia kirkkoja.

Ehkä tähän on hyvä pistää breikki, jatketaan ensi postauksessa, kunhan taas motivaatio iskee! :)




Short version in English: We visited Romania this summer 2015. Actually our entry point of the trip was Budapest from where we took a 17 hour night train to Bucharest. All in all the whole trip was a total blast, I HIGHLY recommend Romania for travelers who are not afraid of taking a trip a bit off  the beaten path - for people who love nature, original cultures, sights, churches, mountains... Pretty much everything. 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

alkukesän myhäilyä.

Bloggaus, hmm...



Tämä harrastus on unohtunut täysin. Ei ole oikein ollut aikaa eikä motivaatiota. Mistä sitä kirjoittaisi, miten jaksaisi muokata ja valita valokuvat? Turhan hankalaa.

No mutta tässä kuitenkin pari juhannuskuvaa! Vettä satoi, onhan Suomessa kesä, ja oltiin mun mummolassa Padasjoella. Aurinko pilkahti juhannusaattona.

Ensi viikolla taas reissuun, sillä siihen homman on tulossa taukoa pidemmäksikin aikaa. Siitä lisää myöhemmin. Tällä kertaa trippinä on Unkari - Romania - Moldova, josta Unkari on vain entry pointtina ja Romaniassa menee reilu viikko. Moldovassakin ehditään vain kääntymään, aikaa kun ei ole tarpeeksi.

Tässä ne pari fotoa kesästä, yritän aktivoitua.